Nina Apiainen
Keho, mieli ja sielu. Hyvinvointi on kaikkea tätä.
Kuka nina Apiainen?
Olen hevosalan yksinyrittäjä, jonka kotipaikkakunta on Huittinen. Saatatte myös tuntea minut sukunimellä Könönen. Menin naimisiin kesällä 2022 ja sen mukana sukunimeni vaihtui.
Oma hevostarinani on sen verran pitkä, että tiivistän sitä teille aika paljon. Muuten saisitte skrollata sivua koko päivän, mutta tässä teille hieman tarinaa siitä mistä olen lähtenyt ja missä ollaan nyt.
Tämä tarina on tarina siitä miten ikuinen heppahullu ja ratsastuskoulun kasvatti kulkee omaa polkuaan etsien tietoa ja taitoa edistää hevosen hyvinvointia.
Olen aloittanut ratsastuksen jo ennen kouluikää ponitunneilla isosiskoni hevosleireillä. Olen siitä eteenpäin ratsastanut säännöllisesti koko elämäni ajan. Ratsastin eri ratsastuskouluissa sekä hoidin yksityisiä hevosia aikalailla 25-vuotiaaksi asti. Päädyin sitten Rukalle töihin, josta varsinainen hevosalan yrittäjän urani on saanut kipinänsä.



Olin aina haaveillut hevosalan urasta, mutta se ei ollut sellainen asia mitä kotona olisi kovin kannustettu tekemään. Itsekään en nähnyt silloin ihan mitä olisin alalla tehnyt, joten päädyin ensimmäiseksi opiskelemaan maantiedettä. Maantieteen opinnot toivat minut Rukalle.
Kuusamossa asuessani tutustuin Mintti Käkelään ja Anna Kilpeläiseen. Heidän kauttaan minulle aukeni aivan uusi maailma! Sain sattumanvaraisten onnistumisten sijaan logiikkaa ratsastamiseen sekä hevosten käytöksen tulkintaan. Heidän opetuksen pohjana on ollut ranskalainen klassinen kouluratsastus. Annalta opin myös ruokapalkan käytön ja se on kulkenut mukana siitä asti työkalupakissani.
Nykyisin koen, että klassinen kouluratsastus sysäsi minut hevosystävälliseen suuntaan vaikka en sitä tyylisuuntaa enää ensisijaisesti opeta. Itse tuuppaan sanomaan, että opetan hevosen hyvinvointia edistävää harrastamista. Se on jotain sporttisen ja klassisen kouluratsastuksen väliltä ratsukosta riippuen. Se voi myös olla maastakäsin tekemistä tai esimerkiksi jotain arjen taidon harjoittelua.



Jatketaan kuitenkin vielä tarinaa eli palataan Kuusamon aikoihin. Uskaltauduin Annan ja Mintin nosteen avulla hakemaan opiskelemaan Ruukin maaseutuopistoon ratsastuksenohjaajaksi. Opintoni jäivät kuitenkin hevosharrasteohjaaja-tasolle, koska lähdin Portugaliin harjoitteluun kesken opintojen. Löysin sieltä upean istuntapainoitteisen tallin, jossa hevosia pidettiin lajityypillisissä olosuhteissa.
Minua opetettiin siellä Enlightened Equitation-istuntametodin mukaisesti ja tämä kyseinen metodi on ollut mukanani opetuksessa siitä lähtien.



Portugalissa tutustuin nykyiseen valmentajaani Mari Mänty Faria Carvalhoon. Hän on antanut minulle todella paljon oppia hevosen biomekaniikasta sekä ratsuhevosen kouluttamisesta. Olen hänen kauttaan mm. ostanut hevoseni Habilin, joka on kyllä ollut enemmän kun suuressa roolissa omassa kehityksessäni. Tämä upea, rohkea ja äärimmäisen herkkä lusitano on ollut elämässäni vuodesta 2019.
Habilin tarinan voit kuunnella Hevonen,opettajani-podcast-jaksoista. Kävin Katariina Alongin vetämän podcastin vieraana vuonna 2022. Kuuntele jaksot ja pääset tutustumaan minuun paremmin. Linkit vievät Spotifyihin ja siellä olevaan kahteen jaksoon.
Katariinan tapaaminen on ollut minulle aivan uskomaton onni! Hänen kauttaan uskallauduin tutustumaan CwC-filosofiaan ja olen ollut todella iloinen havaitessani, että se on juuri se mitä tarvitsen.
Olen aika itseoppinut ratsastaja tai olen lähinnä yhdistellyt monesta suunnasta tulleita palasia. Olen pyrkinyt sellaiseen istuntaan, jossa minun on helppo saada hevonen kulkemaan terveellisessä asennossa. CwC-opintojen aikana huomasin, että minun itse kehittämäni palikat oli samoja mitä Kata opettaa! CwC on antanut minulle näihin asioihin entistä enemmän palasia sekä innostanut minua opiskelemaan ihmisten tunnemaailmaa.
Jakso 99: Simo ja Habil: Ninan tarina
Jakso 99.1 Habil: Ninan tarina osa 2



Olen aina halunnut olla hevosille hyvä ja osata toimia niitten kanssa reilusti. Tämä ei ole tarkoittanut sitä, että olisin aina toiminut hevosen näkökulmasta reilusti. Olen sen sijaan pala palalta oppinut mitä se tarkoittaa kun hevosharrastusta tehdään hevosen takia.
Hevosmaailma oli 90-luvulla hyvin erilainen kun nyt ja varsinkin ratsastuskouluissa tuntui, että teemana oli lähinnä se, että opitaan pärjäämään. Minulla oli todella ihania opettajia, mutta tiedän myös sen, että sen enempää ei voi antaa kun mitä itse tietää.
Minä pyrin työssäni siihen, että opetan ihmisille sekä ratsastuksen lajitekniikkaa, että luottamussuhteen rakentamista hevoseen. Jotta nämä toteutuisivat opetan asiakkailleni hevosen käytöksen tulkitsemista, istuntaa, hevosen terveen liikkeen tuntemista sekä omien tunteiden tunnistamista sekä tunnesäätelyä.
Coaching with connection-filosofia on minulle tärkeä ja vastaa arvojani todella hyvin. CwC:n perustaja Katariina Alongi onkin ollut minulle tärkeä johtotähti monessa asiassa. Olen todella onnellisessa asemassa sillä hän tukee minua työssäni säännöllisesti.
Minun opissani pääset keskustelemaan ja oppimaan sopivassa tahdissa asioita. Minulle on tärkeätä, että kuuntelen ja aistin oppilaitani sekä hevosia tarkasti ja toimin aina molempia kunnioittaen.
Matkani jatkuu edelleen ja tavoitteeni on jatkossakin auttaa hevosihmisiä ymmärtämään hevosiaan ja itseään paremmin, jotta olisi mahdollista tehdä paremmin.
Koulutus
Helsingin Yliopisto
Filosofian maisteri (maantieteen laitos), 2017
Suomen hiihdonopettajainyhdistys
Hiihdonopettaja, 2004
Lumilautailun opettaja, 2014
Ruukin maaseutuopisto
Hevosharrasteohjaaja, 2018
Kpedu Kaustinen
Eläintenkouluttajan ammattitutkinto, 2020
ESI Education, Australia
Equitation Science-opinnot, 2021->
With Connection, Katariina Alongi
CWC-istuntaopettajakoulutus, 2023
With Connection, Katariina Alongi
Eläinkommunikaatiokurssi, 2023
Lukuisat lyhytkurssit hevosten kouluttamisesta sekä ratsastuksesta (mm. Tuire Kaimio, Christian Carde, Manolo Mendez, Susan Fay)
